Marssilla Dareiosta vastaan vuonna 33

Dareios III. Mosaiikki.

Kun Memnon oli kuollut Persian armeija joutui suoraan Dareios III:n komentoon. Dareioksen oli osoitettava hallitsijan pätevyytensä hyökkäämällä maahantunkeutujaa vastaan. Tätä tehtävää varten suurkuningas oli koonnut Babyloniassa valtavan sotajoukon, joka koostui suurimmaksi osaksi persialaisista ja itäisten satraappikuntien joukoista. Joukkojen ydin oli kuolemattomien vartiosto. Se sai nimensä siitä, että sotilaiden määrä ei koskaan laskenut alle kymmenentuhannen. Joukkoihin kuuluivat lisäksi kuninkaan sukulaiset eli ryhmä korkea-arvoisia virkamiehiä, jotka olivat enemmän tai vähemmän sukua hallitsijalle, sekä keihäänkantajat, jotka avasivat tietä hallitsijan edessä. Suurkuningas itse kulki loistavissa kullalla ja jalokivillä koristelluissa vaunuissa kruunu päässään ja pukeutuneena valkoiseen tunikaan. Jousimiesten ja pelottavan, rautahaarniskaisen katafraktiratsuväen lisäksi Dareios oli halunnut liittää joukkoihinsa myös raskaan jalkaväen, joka pystyisi asettumaan kokenutta makedonialaista falangia vastaan. Tästä syystä hän oli ottanut palvelukseensa 30 000 uutta kreikkalaista palkkasoturia ja muodostanut kardakes-jalkaväen yksikköjä, jotka oli varustettu vihollisen tapaan. Suurkuninkaan armeija oli kaksi tai kolme kertaa suurempi kuin Aleksanterin, vaikka sen liikkuvuuden tekivät hankalaksi hitaat huoltokaravaanit ja kuninkaan suuri seurue. Persialaisen tavan mukaan Dareios III oli liikkeella satojen muulien ja kamelien kanssa, jotka kuljettivat hänen perhettään ja haaremiaan, johon kuului noin kolmesataa jalkavaimoa. Tämän lisäksi kuningasta seurasi satoja eunukkeja ja palvelijoita mukanaan ylelliset teltat ja runsas pöytäastiasto.

Aleksanteri Suuri ja hänen lääkärinsä, Benjamin Westin maalaus vuodelta 1771.

Heti kun Aleksanteri sai tiedon Dareioksen valmisteluista hän kokosi armeijansa, joka oli hajallaan eri maakunnissa, ja marssi etelään kohtaamaan vastustajansa. Heinäkuussa 333 Aleksanteri kulki kohtaamatta juurikaan vastarintaa pelätystä Kilikianportista, jossa joukko sotilaita olisi voinu viivyttää häntä kuukausien ajan, ja laskeutui Tarsosta ympäröivälle tasangolle.  Siellä Aleksanteri halusi kylpeä Kydnosjoen viileässä vedessä. Muutaman tunnin kuluttua hän sairastui vakavasti ja oli luultavasti kuolemaisillaan. Vain lääkäri Filippos, joka oli Aleksanterin lapsuudenystävä, uskalsi ehdottaa hänelle hoitoa. Aleksanteria oli kehotettu varomaan lääkäriään, jota Parmenion väitti suurkuninkaan lahjomaksi, mutta Aleksanteri otti lääkärinsä valmistaman lääkkeen ja parani, vaikka toipuminen kestikin useita viikkoja. Aleksanterin saatua voimansa takaisin hän jatkoi syyskuun puolivälissä marssia pitkin nykyisen Iskanderin lahden rantaa. Samaan aikaan Dareios eteni hitaasti kohti Aleksanteria. Sekä Aleksanteri että Dareios olivat molemmat tietämättömiä toistensa sijainnista niin, että armeijat ohittivat toisensa huomaamatta. Lokakuun lopussa Persian sotajoukko huomasi yhtäkkiä olevansa kreikkalaisten selustassa. Dareios mukautui tilanteeseen ja määräsi joukkonsa  asemiin Issoksen tasangolle Pinarosjoen varteen. Paikka ei ollut paras mahdollinen persialaisille, koska pieni tasanko oli vain viisi kilometriä leveä ja aiheutti sen vuoksi vaikeuksia saada persialaisten valtava armeija taistelumuodostelmaan. Kärsimätön Aleksanteri otti taisteluhaasteen vastaan huolimatta selvästä alivoimastaan, käänsi joukkonsa takaisin ja järjesti ne rintamaan vihollista vastaan. Taistelu oli raju. Aluksi näytti siltä, että persialaiset olivat niskan päällä, mutta lopulta Aleksanteri sai täydellisen voiton ja hajotti vihollisen joukot.

Issoksen taistelu Albrecht Altdorferin maalauksessa.

Aleksanteri ei kuitenkaan saavuttanut varsinaista tavoitettaan – Dareios jäi vangitsematta. Vaikka Aleksanteri itse kävi rynnäkköön suurkuninkaan sotavaunuja vastaan, hän ei pystynyt saartamaan vihollistaan. Dareios onnistui pakenemaan eliittijoukkojensa uhrautuvaisuuden ansiosta. Heidät surmattiin heidän turvatessaan Dareioksen pakoa. Aleksanteri sai kuitenkin haltuunsa persialaisten leirin, huoltokaravaanin, kuninkaan sotakassan ja koko Dareioksen perheen mukaan lukien Dareioksen äidin ja puolison. Oli tapahtunut jotain käsittämätöntä. Aasian valtias oli lyöty ja ajettu pakoon. Hänen valtansa merkit, kuninkaallinen viitta, jousi ja vaunut, olivat jääneet Aleksanterin armeijan saaliiksi ja Dareioksen perheenjäsenet olivat panttivankeina voittajan armoilla.

Makedonialaiset sotilaat löysivät itkevät naiset suremassa Dareioksen kuolemaa. Aleksanteri käyttäytyi heitä kohtaan suopeasti ja ritarillisesti. Aleksanteri kävi henkilökohtaisesti tervehtimässä naisia, vakuutti suurkuninkaan olevan yhä elossa ja käski kohdella heitä arvonsa mukaan, erityisesti Dareioksen äitiä Sigygambista, jota kohtaan Aleksanteri osoitti erityistä huomaavaisuutta ja kohteli tätä melkein yhtä kunnioittavasti kuin omaa äitiään.

Aleksanteri ja Hephaestion tapaamassa Dareioksen perhettä.

Aleksanterin menestyksen kruunasi muutaman viikon kuluttua saapunut viesti, että Antigonos, Aleksanterin käskynhaltija Vähässä-Aasiassa, oli voittanut ja tuhonnut Issoksen taistelusta paenneet persialaiset, jotka olivat yrittäneet koota rivejään rintaman takana. Niin hiipui viimeinenkin toivo, joka oli asetettu Dareioksen luottavaisin mielin kokoamaan armeijaan.