Aleksandriasta tuli suurkaupunki

Perdiccaan kuoltua Ptolemaios keskittyi Aleksandrian laajentamiseen. Aleksanteri Suuri perusti Aleksandrian vuonna 322 eaa. Kaupunki oli aluksi ollut vain kyläpahanen, jossa oli ollut vain kalastajien mökkejä eikä edes kunnollista satamaa.

Aleksanteri tarvitsi satamakaupungin, joka yhdistäisi Egyptin meriteitse hänen valtakuntansa muihin osiin. Aleksandriasta oli tullut suuri kaupunki jo Aleksanterin eläessä, ja Ptolemaios laajensi sitä entisestään. Hän laajensi satamaa niin, että suurimmatkin laivat pystyivät purjehtimaan sinne. Ptolemaios pystytti temppeleitä ja pyhäkköjä eri puolille kaupunkia. Suurin niistä pyhitettiin Serapis jumalalle. Serapis oli alunperin egyptiläinen jumala, mutta Ptolemaios liitti siihen kreikkalaisia piirteitä, jotta kaikki Egyptin asukkaat saattoivat palvoa samaa jumalaa. Serapiksesta tuli Ptolemaiosten Egyptin valtiollinen pääjumala.

Ptolemaios rakennutti Aleksandrian pohjoisosaan valtavan palatsin, josta oli näköala satamaan. Palatsin lähellä sijaitsi myös suuri teatteri sekä Aleksanteri Suuren mausoleumi. Muutamassa vuodessa Aleksandriasta kasvoi yksi antiikin maailman tärkeimmistä kaupungeista.

Aleksanterin tavoin myös Ptolemaios oli opiskellut Aristoteleen johdolla. Ptolemaios ei ollut unohtanut Aristotelesta, jonka Lykeion koulu oli houkutellut oppilaita Ateenaan eri puolilta Välimeren aluetta. Ateena tunnettiin tuolloin filosofian ja tieteen mekkana. Ptolemaios halusi tehdä Aleksandriasta Ateenaakin kuuluisamman tieteen keskuksen. Ptolemaios lähetti kutsun Theofrastokselle, joka oli Aristoteleen oppilas ja seuraaja Lykeionin johtajana. Ptolemaios ajatteli, että kuuluisa filosofi ja opettaja houkuttelisi kaupunkiin muita filosofeja ja tiedemiehiä. Theofrastos kuitenkin kieltäytyi kutsusta ja lähetti Aleksandriaan oppilaansa Demetrioksen. Toimiessaan Ateenan valtionhoitajana Demetrios tuhlasi omaisuuksia viiniin, naisiin ja juhliin. Demetrios oli kuitenkin älykäs filosofi ja tunsi monia kuuluisia oppineita eli juuri niitä ihmisiä, joita Ptolemaios halusi houkutella Aleksandriaan.

Demetrios ehdotti Ptolemaiokselle, että tämä perustaisi Aleksandriaan suuren tieteen ja filosofian keskuksen. Ptolemaios innostui ajatuksesta ja nimitti Demetrioksen rakennushankkeen johtoon. Lopputuloksena syntyi antiikin ajan ensimmäinen yliopisto Museion, joka sai nimensä antiikin Kreikan mytologian yhdeksältä muusalta eli tieteiden ja taiteiden suojelijajumalattarelta. Kreikkalaisen historioitsijan Strabonin mukaan Museionin sijaitsi hallitsijapalatsin läheisyydessä, ja siihen kuului suuri yhteinen ruokasali ja useita luentosaleja. Museionin johtoon nimitettiin pappi, jonka Ptolemaios oli itse varta vasten valinnut tehtävään.

Jotta tiedemiehille oli helpompaa jättää entinen elämänsä ja muuttaa Aleksandriaan, Ptolemaios lupasi kaikille Museionin johdon hyväksymille tutkijoille ilmaisen ylläpidon ja vapautuksen veronmaksusta. Myös hyvä toimeentulo oli taattu loppuelämäksi. Kreikkalaisten skeptikoiden koulukuntaan kuulunut filosofi Timon Fleiuslainen 200-luvulla eaa pilkkasi Museionin ylellisiä olosuhteita ja kutsui Museionin tutkijoita “kirjaoppineiksi riipustelijoiksi”. Kun tiedemiehet olivat kerran saapuneet Museioniin, sieltä ei enää ollut helppoa lähteä pois. Ptolemaios esim. toimitti tyrmään filosofi Aristofanes Byzantionilaisen saatuaan tietää, että tämä harkitsi lähtöä Aleksandriasta.

Museionin oppineet ja sen älyllinen ilmapiiri edistivät tieteen kehitystä. Museionissa työskennellyt Erastothenes määritti ensimmäisenä maapallon ympärysmitan melko tarkasti. Heron puolestaan kehitti alkeellisen höyrykoneen. Jos keksintöä olisi jatkokehitelty, se olisi saattanut käynnistää teollisen aikakauden 1800 vuotta etuajassa.

Lähde: Historia 1/2013

Aleksanteri kirjallisissa lähteissä osa II – Kallisthenes, Ptolemaios, Aristobulos ja Kleitarkhos

Nuori Aleksanteri metsästää leijonaa. Mosaiikki Pellassa sijaitsevasta talosta.

Kallisthenes

Kallisthenes oli Aristoteleen veljenpoika. Ennen Aleksanterin sotaretkiä, Kallisthenes oli kirjoittanut kymmenosaisen, Kreikan historiaa vuosina 387-356 eaa. käsittelevän teoksen, sekä kolmatta pyhää sotaa käsittelevän teoksen, joka oli kolmeosainen. Aleksanteri otti Kallistheneen mukaan sotaretkelleen, koska halusi tämän kirjoittavan kirjan omista teoistaan. Plutarkhos kirjoittaa:

“Mytileneläinen Khares kertoo lisäksi, että Aleksanteri oli eräissä pidoissa ojentanut maljan, josta oli juonut, eräälle ystävälleen; tämä oli sen otettuaan kääntynyt uhrilieteen päin, juonut siitä ja kääntynyt takaisin; sen jälkeen hän oli ensin laskeutunut kuninkaan edessä maahan, sitten suudellut häntä ja vasta sen tehtyään istunut paikalleen. Samoin tekivät kaikki muutkin kunnen tuli Kallistheneen vuoro. Otettuaan maljan ja juotuaan siitä tämä astui suutelemaan kuningasta maahan laskeutumatta. Kun Aleksanteri nyt epäsi suudelman, Kallisthenes kovalla äänellä kajautti: “Siispä minä saan lähteä täältä suudelma köyhempänä”

-Plutarkhos, Kuuluisien Miesten elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Kallistheneen teos ei ole säilynyt nykyajan lukijoille. Teoksesta tiedetään sen verran, että se oli hyvin imarteleva ja siinä verrataan Aleksanteria mm. Akhilleukseen. Teos julkaistiin mahdollisesti osissa. Tämän tarkoitus oli saada kreikkalaiset suostumaan yhteiseen Persian sotaretkeen. Luultavasti Kallistheneen teos päättyi Bessoksen kuolemaan vuonna 329 eaa. Tämän jälkeen Kallisthenes joutui Aleksanterin epäsuosioon ja menetti siksi myöhemmin henkensä. Kallistheneen teoksesta on säilynyt nykypäivään vain tusinan verran katkelmia mm. Plutarkhoksen teoksessa.

Ptolemaios

Ptolemaios oli Aleksanterin henkivartija, ja Aleksanterin kuoltua hänestä tuli yksi diadokeista, jotka jakoivat Aleksanterin valtakunnan. Ptolemaios hallitsi Egyptiä ja perusti Ptolemaiosten dynastian. Kuninkaaksi tultuaan Ptolemaios kirjoitti Aleksanterin elämäkerran, ehkä noin vuoden 285 eaa. tienoilla. Arrianos pitää Ptolemaioksen elämäkertaa suuressa arvossa.

Ptolemaios.

“Ptolemaios Lagoksen poika kertoo että Perdikkas, joka yksikkönsä kanssa vastasi leirin puolustuksesta ja joka oli lähempänä vihollisen palisadia, ei odottanut Aleksanterin taistelumerkkiä, vaan oli ensimmäinen joka hyökkäsi palisadia vastaan, mursi sen ja hyökkäsi thebalaisten esivartiota vastaan. Hänen perässään seurasi Amyntas Andromeneen poika, koska hän oli lähimpänä Perdikkasta, ja kun hän näki tämän päässeen palisadien sisälle, käski hän miestensä hyökätä”

-Arrianos, Anabasis 1.8-

Ptolemaioksen maine on hyvä vielä tänäkin päivänä, vaikka tutkijat ovatkin osoittaneet, että Ptolemaios vähättelee vihamiestensä saavutuksia ja suurentelee omiaan. Ptolemaios ja Aristobulos kirjoittivat samoihin aikoihin, ja molempien teoksia voidaan pitää eräänlaisina hovihistorioina. Ptolemaioksen teos kertoo tapahtumista v. 335 eaa. alkaen, mahdollisesti jo aiemmista. Hänen teoksensa käsitteli pääasiassa sotatoimia. Ptolemaioksen kuva Aleksanterista oli hyvä ja positiivinen.

Aristobulos Kassandreialainen

Aristobulos kulki Aleksanterin mukana sotaretkillä, ja toimi arkkitehtinä ja insinöörinä. Aristobulos sai mm. tehtäväkseen jälleenrakentaa Kyyros Suuren vaurioituneen haudan. Aristobulos, samoin kuin Ptolemaios, kirjoitti teoksensa vanhalla iällä, ns. Pseudo-Lukianoksen mukaan 84-vuotiaana. Aristobuloksen teos sisälsi runsaasti maantieteeseen liittyviä yksityiskohtia, mutta hän jätti mainitsematta monia negatiivisia asioita Aleksanterista. Arrianos, ja myös useat nykytutkijat kuten esim. Tarn, pitävät häntä arvossa.

Aristobuloksen teos oli Aleksanteria imarteleva, ja siitä syystä Aristobulos saikin lisänimen “Kolax”, imartelija. Aristobulos korosti erityisesti Aleksanterin tapaa kohdella vangiksi jäänyttä Persian kuninkaan perhettä. Aristobulos väitti teoksessaan myös, ettei Aleksanteri juonut paljon alkoholia.

Kleitarkhos

Aleksandrialainen Kleitarkhos kirjoitti Aleksanteria käsittelevän teoksen pian tämän kuoleman jälkeen. Kleitarkhos ei luultavasti ollut mukana Aleksanterin sotaretkillä. Plinius vanhemman mukaan Kleitarkhos oli Babyloniassa kun Aleksanteri otti vastaan roomalaisten lähetystön. Todennäköisesti Kleitarkhos kirjoitti teoksensa ennen Ptolemaiosta, sen jälkeen kun Ptolemaios oli antanut tuoda Aleksanterin ruumiin Aleksandriaan. Kleitarkhos luultavasti käytti päälähteenään Kallistheneen historiaa, joka päättyi vuoteen 329 eaa. Hän käytti myös lähteenään Nearkhosta, joka oli Aleksanterin laivastopäällikkö ja lapsuudenystävä. Nearkhos kirjoitti teoksen merimatkasta Intiasta Persianlahdelle. Aleksandriassa asui paljon kreikkalaisia ja makedonialaisia, jotka olivat olleet mukana Aleksanterin sotaretkillä ja Kleitarkhoksen uskotaan haastatelleen heitä.

Kleitarkhoksen teoksen on sanottu olleen viihdyttävä, mutta jossain määrin sensaatiohakuinen. Rooman valtakunnassa se oli suosituin Aleksanteria käsittelevä teos. Diodoros ja Curtius käyttivät Kleitarkhosta lähteenään ja siteeraavat Kleitarkhosta melkein sanatarkasti. Diodoroksen ja Curtiuksen välityksellä on säilynyt Kleitarkhoksen kuvauksia tapahtumista, jotka muuten olisivat hävinneet. Kleitarkhoksen teosta ja sitä lähteenään käyttäneitä Diodorosta ja Curtiusta kutsutaan yleisesti “Vulgataksi” eli yleiseksi versioksi.

Kleitarkhos kuvasi Aleksanterin nuorena kuninkaana, joka jatkuvan hyvän onnensa vuoksi muuttui tyranniksi, alkoholistiksi ja murhaajaksi. Kleitarkhoksen mukaan Dareioksen kuoleman jälkeen Aleksanteria ei pidätellyt enää mikään. Nykyhistorioitsijoiden mukaan Aleksanterin käytös muuttui pääasiassa siitä syystä, että hänen oli käyttäydyttävä kuin persialainen kuningas, jotta hän voisi hallita uusia alamaisiaan. Kleitarkhos halusi kertoa hyvän ja viihdyttävän tarinan ja unohti joskus historialliset tosiasiat.

Delfoista löytynyt patsas, jonka uskotaan esittävän Plutarkhosta.

Aleksanteri kirjallisissa lähteissä osa 1.

Hävinneet aikalaislähteet

Monet Aleksanterin aikana eläneistä henkilöistä kirjoittivat häntä käsitteleviä teoksia. Aleksanterista kirjoittivat Kallisthenes, joka oli Aleksanterin hovihistorioitsija. Ptolemaios, Aleksanterin henkivartija, josta myöhemmin tuli Egyptin faarao. Nearkhos, joka toimi laivaston komentajana, sekä arkkitehti ja insinööri Aristobulos Kassandrealainen. Vanhimpiin lähteisiin kuuluvat myös Kleitarkhoksen kirjoitukset. Kaikki alkuperäiset kirjoitukset ovat valitettavasti kadonneet, eikä niistä ole enää jäljellä kuin sitaatteja myöhemmissä teoksissa.

Aloitan tämän ensimmäisen osan kertomalla hiukan Aleksanterin kirjeistä ja hovipäiväkirjoista.

Aleksanteri kävi kirjeenvaihtoa useiden henkilöiden kanssa. Aleksanteri kirjoitti mm. äidilleen Olympiaalle, käskynhaltijalleen Antipatrokselle ja kuningas Dareiokselle. Osa kirjeistä säilyi jälkipolville. Myöhemmät kirjoittajat ovat käyttäneet niitä lähteinään. Osa kirjeistä mahdollisesti löytyi Aleksanterin hovipäiväkirjoista, jotka käsittelivät mm. diplomaattisia neuvotteluja. Plutarkhos mainitsee yli kolmekymmentä eri kirjettä teoksissaan. Plutarkhos piti kirjeitä aitoina.

Aleksanteri kirjoitti opettajalleen Aristoteleelle suorasukaisen kirjeen:

Aleksanteri tervehtii Aristotelesta. Julkaistessasi vain suullisiksi tarkoitettuja luentojasi et ole tehnyt oikein. Mikä meitä enää erottaa muista, kun ne opit, joiden hyvää satoa olemme korjanneet, tulevat kaikkien yhteisiksi. Minä toden totta haluan olla muita etevämpi mieluimmin korkeampien asiain tietämyksessä kuin valtani perusteella. Voi hyvin.

-Plutarkhos, Kuuluisien Miesten Elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Hovipäiväkirjat, efemerides, kertoivat Aleksanterin jokapäiväisistä toimista. Hovipäiväkirjat ovat Aleksanterin kirjurin Eumenes Kardialaisen käsialaa. Plutarkhos ja Arrianos siteeraavat hovipäiväkirjoja kertoessaan Aleksanterin viimeisten päivien tapahtumista. Yleisen käsityksen mukaan Ptolemaios on käyttänyt päiväkirjoja lähteenään kirjoittaessaan omaa Aleksanteri elämäkertaansa. Ptolemaiosta on tästä syystä pidetty luotettavana lähteenä. Tätä oletusta vastaan on kuitenkin esitetty kritiikkiä. Professori Lionel Pearson (1908-1988) esitti, että päiväkirjat olisivat hellenistisellä ajalla tehty väärennös, joka oli laitettu Eumeneen nimiin. Tätä näkemystä kannatti myös professori Peter Brunt. On myös väitetty, että hovipäiväkirjat perustuisivat Babylonialaisiin asiakirjoihin. Erään toisen teorian mukaan ne olivat Eumeneen kirjoittamia, mutta ne oli tarkoitettu propagandaksi ja ne käsittelivät ainoastaan Aleksanterin viimeisiä päiviä.

Plutarkhoksen ja Arrianoksen versiot Aleksanterin kuolemasta eroavat jonkin verran toisistaan.

Daisioksen kuun 18. päivänä. Kuningas nukkui kuumeen takia kylpyhuoneessaan…20. päivä Kuningas kylpi ja uhrasi tavanmukaisen uhrin…24. päivä Kovassa kuumeessa, uhrasi jumalille paareilla alttarin ääreen kannettuna…25. päivä Kuningas siirrettiin paareilla joen toisella rannalla olevaan palatsiin, jossa hän vähän nukkui, mutta kuume ei laskenut…26. päivä Luullen hänen kuolleen makedonialaiset kokoontuivat palatsin porttien edustalle ja vaativat uhkaavasti huutaen kuninkaan ystäviä päästämään heidät vainajaa näkemään. Kun ovet avattiin, he yksitellen vain mekko yllään kulkivat vuoteen ohitse. Kahdenkymmenenkahdeksannen päivän vastaisena yönä hän kuoli. Se, mitä tässä on mainittu, on melkein sanasta sanaan päiväkirjasta

– Plutarkhos, Kuuluisien Miesten Elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Plutarkhoksen kertoo Aleksanterin sairaudesta päivä päivältä ja kertoo siteeraavansa päiväkirjoja melkein suoraan. Arrianos taas käyttää lähteenään Ptolemaiosta, joka mahdollisesti käytti hovipäiväkirjoja omana lähteenään, sekä Aristobulosta. Plutarkhoksen ja Arrianoksen versiot eroavat Aleksanterin sairauden kronologiassa.

Aleksanteri ja Homeros

Homeros

Monet tutkijat ovat painottaneet, että vaikka Aleksanteri oli osoittanut kykynsä vankkaan rationaaliseen ajatteluun, hän kuitenkin uskoi vahvasti muinaisiin myytteihin – jopa niin vahvasti, että hän eli täysin Homeroksen henkiin herättämässä jumalien ja sankarien maailmassa. Iliaksen ja Odysseian lukeminen oli luonnollisesti tärkeä osa jokaisen nuoren kreikkalaisylimyksen kasvatusta, ja Makedonian armeijassakin oli monia, jotka osasivat ulkoa pitkiä kappaleita Homeroksen teoksista. Aleksanterille Ilias merkitsi kuitenkin vielä paljon enemmän: se ruokki syvällisesti hänen mielikuvitustaan ja uskomuksiaan sekä saneli tarkan käyttäytymismallin. Aleksanteri säilytti kalleimpana aarteenaan Homeroksen runoelman erityislaitosta, jonka Aristoteles oli varustanut kommenteillaan. Se oli niin arvokas, että sitä säilytettiin komeimmassa viholliselta saaliiksi saadussa arkussa.

Aleksanterin esikuvana ja mittatikkuna oli aina nuori ja intohimoinen sankari Akhilleus, jota Aleksanteri myös piti esi-isänään täysin luotettavan sukupuun nojalla. Lopulta legendojen soturia ja suurta valloittajaa yhdisti myös sama kohtalo : kunniakas, mutta lyhyeksi jäänyt elämä.

Homeroksen apoteoosi (jumalaksi korottaminen). Jean-Auguste-Dominique Ingres maalasi teoksen vuosina 1826-1827. Maalaus on Louvressa, Pariisissa.