Berliini

Zeukselle omistettu Pergamonin alttari, jonka Euremenes II rakennutti vuoden 180 eKr. tienoilla ja joka on rekonstruoitu Berliiniin (Staatliche Museen).

Poliittisesta näkökulmasta katsottuna Aleksanterin luoma valtakunta ei ollut ajallisesti kestävä, sillä hänen valtava imperiuminsa mureni nopeasti eri valtioiksi, jotka usein sotivat keskenään. Mutta jos asiaa katsotaan kulttuurin näkökulmasta Aleksanterin työ oli poikkeuksellisen hedelmällinen. Aikakautta, joka seurasi Aleksanterin kuoltua, luonnehti poikkeuksellinen talouselämän ja taiteen kukoistus koko itäisen Välimeren alueella. Aleksanterin pyrkimys levittää kaikille valloittamilleen alueille Kreikan kieltä ja kulttuuria synnytti itse asiassa uuden sivilisaation, jota historiassa kutsutaan nimellä Hellenismi. Hellenismi termin loi saksalainen historiantutkija Droysen. Hellenismin kautta luonnehtii vanhan kaupunkivaltiojärjestelmän poistuminen. Sen tilalle tulivat jumalallisena pidetyn hallitsijan ympärille voimakkaasti keskitetyt monarkiat, joita piti yllä vakinainen armeija ja massiivinen byrokratia. Näiden valtioiden pääkaupungit olivat tärkeitä metropoleja, kuten Pergamon, Antiokia ja Egyptin Aleksandria, joista tuli runsasväkisiä kansainvälisiä kauppapaikkoja ja taiteen hienostuneita keskuksia. Ajatusten vapaa liikkuminen, jota suosi yhteinen kieli (koinee, joka syrjäytti aiemmat kreikan murteet), toi mukanaan uusia löytöjä, erityisesti teoreettisen luonnontieteen alalla. Aristarkhos Samoslainen kehitti ensimmäisenä aurinkokeskisen maailmankuvan, Arkhimedes mullisti hydrostatiikan ja mekaniikan, Apollonios Rhodoslainen kehitti epiikanhuippuunsa ja Kallimakhos ja Theokritos synnyttivät uusia hienostuneita runoudenlajeja. Aleksandriassa ja Pergamonissa oli hallintokeskusten lisäksi museoita ja julkisia kirjastoja, jollaisia maailmassa ei koskaan aiemmin ollut nähty. Nämä arvovaltaiset instituutiot suosivat antiikin tekstien keräämistä, ja mahdollistivat näiden tekstien säilymisen meidän aikaamme asti.

Laokoon poikineen, marmoriveistos 100-luvulta eKr. Vatikaanin Museo.

Tämän kosmopoliittisen yhteiskunnan vakiintuminen anteliaine ruhtinaineen toi mukanaan myös kaupunkirakentamisen ja kuvataiteiden uusia suuntauksia, joita luonnehti suurenmoiseen ja näyttävään pyrkiminen. Aikakaudelle tyypillinen mestariteos on kuuluisa Pergamonin alttari, jonka vaikuttava friisi vie huomion arkkitehtoniselta rakenteelta, joka jää vain tukirakennelman osaan. Myös kuvanveistossa ja maalaustaiteessa tapahtui hellenistisellä kaudella merkittävää kehitystä, joka lähtee Aleksanteri heroisoiduista muotokuvista. Niitä valmistivat elävästä mallista kuvanveistäjä Lysippos ja maalari Apelles, jotka kaikki ovat valitettavasti kadonneet. Vähitellen barokkimaiseksi kehittyvä taide käsitteli mielellään yhä dramaattisempia ja tunteikkaampia aiheita, kuten loistavassa Laokoon ryhmässä tai Dirken rangaistusta kuvaavassa Farnesen härässä .

Aleksanterin saapuminen Babyloniaan. Charles Le Brunin maalaus.

Babylon oli yksi maailman kuuluisimmista metropoleista ja niin vanha, että sen sanottiin olleen olemassa ikuisesti. Babylon sijaitsi Eufratin rannalla, noin 80 kilometrin päässä nykyisestä Bagdadista, hedelmällisellä tasangolla , jonka halki kulki suuri kastelukanavien verkosto. Perimätiedon mukaan sen oli perustanut Akkadin kuningas Sargon, mutta hän oli luultavasti vain laajentanut asutusta, joka oli ollut olemassa jo sumerilaiskaudella yli 4500 vuotta sitten.

Monituhatvuotisen historiansa aikana Babylon oli tuottanut monia kuuluisia kuninkaita kuten Hammurabin ja Nebukadnesarin, ja se oli ollut mahtavien valtakuntien pääkaupunkina ainakin vuoteen 539 saakka, jolloin Kyyros valloitti sen ja liitti Persian imperiumiin Mesopotamian satraappikunnan keskuksena. Vaikka Kserkseen ajalla persialaiset olivat laiminlyöneet temppeleitä ja kulttien toimittamista. Aleksanterin saapuessa Babyloniaan kaupunki oli yhä yksi itämaiden loistavimmista jalokivistä mahtavine muistomerkkeineen ja jättiläismäisine muureineen, joiden majesteettiset portit ja riippuvat puutarhat hivelivät katsojan silmää. Kosmopoliittisen Babylonin kaduilla sekoittuivat toisiinsa arabialaiset, armenialaiset, persialaiset, juutalaiset ja intialaiset. Tigriksen rannalla sijaitsevien hienostuneempien kaupunginosien vauraissa asunnoissa vietettiin sadunomaisia juhlia illaliskutsujen, tanssiesitysten ja näytäntöjen merkeissä.

Babylon oli varsinainen paratiisi, jossa valloittajat kaupungin aarrekammioista kootun runsaan palkkion turvin saattoivat unohtaa kolme vuotta jatkuneen puutteen ja kärsimyksen.