Aleksanterin Perintö

Aleksanterin pää, Pella, 200-luku

Hellenistinen aika

Aleksanteri kuoli ollessaan valtavan imperiumin hallitsija. Hänen valtakuntansa ulottui Euroopasta Intian niemimaalle. Vaikka se hajosi diadokien aikana, hänen valloituksillaan oli pitkäaikaisia kulttuurisia vaikutuksia. Koska Aleksanteri halusi turvata valtakuntansa ja koska hän uskoi kulttuurin ja hallinnon tarkoittavan kreikkalaistyylisiä kaupunkeja, hän rakensi siirtokuntia sotaretkiensä aikana. Ympäri Aasiaa on seitsemänkymmentä paikkaa, joiden väitetään olevan Aleksanterin perustamia ja joista monet kantavat hänen nimeään, kuten Alexandria Egyptissä, Iskenderun Turkissa, Iskandarija Irakissa ja Induksen Aleksandria (Aleksandria Bukefalos) Pakistanissa. Nämä saattavat olla Aleksanterin pysyvin perintö maailmalle. Näiden kaupunkien ja hovinsa avulla Aleksanteri esitteli kreikan kieltä ja tapoja aasialaisille. Monilla Aleksanterin valtakunnan alueilla hellenistinen kulttuuri kukoisti ja vaikutti taiteeseen, arkkitehtuuriin, uskontoon ja filosofiaan. Kreikan kielestä tuli sivistyneen maailman yleiskieli, jota opettelivat kaikki, jotka halusivat menestyä. Roomalaiset käyttivät sitä älyllisessä keskustelussa ja sitä käytettiin indokreikkalaisissa piirtokirjoituksissa sekä heprealaisissa uskonnollisissa teksteissä.

Esikuva

Ihminen, joka saavutti niin paljon, niin nopeasti ja niin nuorena kuin Aleksanteri, oli innoituksen lähde muille eteenpäin pyrkiville yksilöille. Nämä yrittivät jäljitellä hänen saavutuksiaan tai käyttää todellisia tai kuviteltuja yhteyksiä suurmieheen oman kunnianhimonsa toteuttamiseksi. Seuraajista kaikki ymmärsivät sen, miten tärkeää oli osoittaa heillä olevan yhteys Aleksanteriin. Perdiccas ryhtyi toimenpiteisiin tullakseen sijaishallitsijaksi, jolloin hän hallitsisi Aleksanterin virallisten kruununperijöiden puolesta. Ptolemaios taas otti haltuunsa Aleksanterin ruumiin ja sen sijaan, että olisi lähettänyt sen Siwaan, kuten oli sovittu, hän laittoi sen esille Memfisiin ja sitten Aleksandriaan, missä se oli nähtävillä vielä 300 vuotta myöhemmin. Itselleen luomissa valtakunnissa seuraajat löivät rahoja, joissa heidät oli kuvattu Aleksanterin näköisinä.

Etenkin roomalaiset ihailivat Aleksanteria ja monet halusivat tulla yhdistetyksi häneen. Julius Caesarin sanotaan itkeneen nähdessään Aleksanterin patsaan ja valittaneen, ettei hän ole edes alkua pitemmällä verrattuna Aleksanterin tekoihin. Pompeius Suuri pukeutui Aleksanterin viittaan kun taas Augustus matkusti Aleksandriaan laskemaan seppeleen Aleksanterin arkulle. Myöhemmin keisari Caligula otti Aleksanterin haarniskan tämän haudasta ja pukeutui siihen.

Tämä mielikuvituksellinen teos esittää Aleksanteria tutkimassa merta lasisessa sukelluskellossa kissan ja kukon kanssa. Kuva on peräisin 1400-luvun käsikirjoituksesta “Le Livre et la vraye histoire du bon roy Alexandre”, jota nykyisin säilytetään British Libraryssa. Aleksanteria koskevat legendat ja myytit ovat levinneet laajalle hänen kuolemansa jälkeen yli 2000 vuoden ajan.

Legendoja ja tarinoita

Aleksanteria ei koskaan pystytä ihmisenä täysin ymmärtämään ja hänen suunnitelmansa uusista valloituksista ja aikomuksistaan keihäällä voitetun valtakuntansa suhteen ovat jääneet kauas menneisyyteen. Nykyajan historoitsijat suhtautuvat häneen vaihtelevasti ja näin tulee olemaan jatkossakin, koska saatavilla oleva tieto ei pysty vastaamaan moniin kysymyksiin joita jopa herää silloin kun hänen elämäänsä tarkastellaan vain pintapuolisesti. Ensijaiset lähteet joiden kirjoittajat tunsivat Aleksanterin tai jotka keräsivät tietoa aikalaisilta, ovat muutamaa katkelmaa lukuun ottamatta kadonneet. Aleksanterin aikalaiset, joiden tiedetään kirjoittaneen tekstejä hänen elämästään ovat Kallisthenes, Ptolemaios, Aristobulos, Nearkhos ja Onesikritos. Muita vaikutteita antaneita tekstejä ovat kirjoittaneet Kleitarkhos ja Timagenes. Näiden puuttuessa käytettävissä on viisi säilynyttä lähdettä Aleksanterin elämästä, jotka perustuvat alkuperäislähteisiin eli Arrianoksen, Curtius Rufuksen, Plutarkhoksen, Diodoros Sisilialaisen ja Justinianuksen tekstit.

Arrianos oli kotoisin Bithynian Nikomediasta Vähästä-Aasiasta. Hän kirjoitti Aleksanterin historian 100-luvun ensimmäisellä puoliskolla jälkeen ajanlaskun alun. Arrian oli sotilas, joka otti malli Ksenofonista. Arrianoksen historiaa pidetään usein kaikkein luotettavimpana kuvauksena Aleksanterista, koska hän käytti Ptolemaioksen ja Aristobuloksen aikalaislähteitä. Tämä yhdessä pikkutarkan ja johdonmukaisen tyylin kanssa on tehnyt hänestä oppineiden arvostaman. Diodoros Sisilialainen kirjoitti teoksensa ensimmäisen vuosisadan lopulla jaa. Hän käytti Kleitarkhosta, joka oli koonnut ensi käden lähteisiin perustuvia muistiinpanoja Aleksanterista vuoden 300 eaa. tienoilla. Diodorosta pidetään usein aikaisempien historioitsijoiden kritiikittömänä kokoajana, vaikka tämä voikin olla liioittelevan kova arvio. Plutarkhos käytti Aleksanterin elämä- teoksessaan myös Kleitarkhosta ja muita lähteitä. Teos on elämäkerta, jossa on myös moralisoivia asenteita ja anekdootteja. Tästä huolimatta sekä Plutarkhos että Diodoros ovat käyttökelpoisia tasapainottajia Arrianoksen siistille ja varman hovikeskeiselle historiankirjoitukselle. Justianuksen noin vuonna 200 jaa. kirjoitettu Pompeius Troguksen yleisen historian tiivistelmä on lyhennelmä aikaisemmasta Pompeius Troguksen historian yleisesityksestä. Se näyttää perustuvan samaan perinteeseen, josta Diodoros ja Plutarkhos lainaavat. Pompeius Trogus oli kotoisin Etelä-Galliasta. Curtius Rufus oli reettori, joka kirjoitti Aleksanterin historian kymmenessä kirjassa 50-luvulla jaa. roomalaisille lukijoille. Se perustuu osin Kleitarkhoksen teokseen. Teoksen kaksi ensimmäistä kirjaa eivät ole säilyneet ja muistakin puuttuu osia. Curtius Rufus ei ollut kriittinen historioitsija. Hän haluaa viihdyttää lukijoitaan ja kiinnittää huomiota Aleksanterin persoonallisuuteen ja muokkaa, jättää pois ja sivuuttaa kronologiaa. Hän ei sepitä tarinoita paitsi kertomukseen lisättyjen puheiden ja kirjeiden kohdalla. Koska kirjoittajat käyttävät ja arvioivat eri lähteitä eri tavoin ja tietyt yksityiskohdat ovat epävarmoja, historiat antavat vaihtelevan kuvan sekä Aleksanterin elämän yksityiskohdista että pääasioista. Tarina tai perinne, jota kirjoittaja yrittää välittää tai jatkaa, sekä hänen kirjoituksensa lajityyppi vaikuttavat tekstiin ja kaikki olemassa olevat lähteet sisältävät jonkin verran uudelleen kerrontaa ja osin silkkaa fantasiaa.

Arrian.

Aleksanterin henkilöön kohdistunut ihailu alkoi jo hänen eläessään voimistua niistä myyteistä ja tarinoista, joita hän hovinsa kanssa laittoi liikkeelle. Aleksanterin esimerkiksi kerrotaan olleen myyttisten amatsonien kuningattaren rakastaja. Eksoottiset ja värikkäät tilanteet, mahtavat taistelut, hänen miestensä kestävyys ja sitkeys tuhansien kilometrien päässä kotoa, hoviskandaalit sekä kapinat ja salaliitot hänen hallintonsa lopussa. Nämä kaikki ovat olleet hedelmällinen kasvualusta legendoille ja myyteille vuosisatojen ajan.

Aleksanteri on ollut kautta Euroopan legendaarinen sankari, joka esiintyy monessa kansansadussa Kreikassa ja muualla. Muutamia vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen kirjoitettiin  tai toimitettiin Aleksanteria käsittelevistä kertomuksista Romanttinen kertomus Aleksanterista. Tätä tekstiä toimitettiin ja laajennettiin koko antiikin ajan ja keskiajalla. Myöhäisantiikin aikaan siitä tehtiin latinan- ja syyriankieliset käännökset. Näistä kehitettiin versioita kaikille Euroopan ja Lähi-Idän pääkielille ja se oli esimodernin ajan luetuimpia kirjoja. Samalla tavoin kuin häntä edeltäneet akhaimenidikuninkaat, Aleksanteri mainitaan Raamatussa. Danielin kirjan profetiassa viitataan Kreikan kuninkaaseen, joka alistaa meedialaiset ja persialaiset ja jonka kuningaskunta hajoaa neljäksi. Myös Ensimmäisessä Makkabealaisten kirjassa on lyhyt kuvaus hänen elämästään.

Hän on sankari myös suuressa osassa Lounais-ja Keski-Aasiaa ja hänet tunnetaan nimellä Iskander tai Iskander Zulkarnain. Zarathustralaiset tuntevat hänen “kirottuna Aleksanterina”, heidän valtakuntansa valloittajana ja Persepoliksen tuhoajana. Firdausin Shahnama, joka on yksi vanhimmista modernilla persialla kirjoitetuista kirjoista, on eeppinen runoelma, joka on kirjoitettu noin vuonna 1000 jaa. Siinä Aleksanterin tarina noudattelee Iranin myyttistä historiaa ja hänen sanotaan olevan Persian kuninkaan ja roomalaiskuningas Filippoksen tyttären poika. Hän on mahdollisesti kuvattu Koraanissa nimellä “Kaksisarvinen”, vaikka tästä on kiistelty kauan. Iskandarnama yhdistelee persialaista traditiota makedonialaiskuninkaasta ja Romanttinen kertomus Aleksanterista-teoksen tarinoita.

Aleksanteri on ollut esillä jatkuvasti kulttuurissa ja kirjallisuudessa meidän päiviimme saakka. Hän on inspiroinut taidetta ja kuvanveistoa vuosisatojen ajan. Monet nykyajan romaanit, musiikki, Hollywood elokuvat, televisio-ohjelmat ja tietokonepelit käsittelevät Aleksanteria. Hänen kykynsä lumota ja hämmentää ei näytä heikentyvän. Aleksanteri Suuren nimi elää yhä.

Inkunaabeli (Inkunaabeli (lat. incunabulum) eli kehtopainate on kirja tai sivu, joka on painettu, ei käsin kirjoitettu, kirjapainotaidon alkuvaiheessa Euroopassa ennen vuotta 1501) Curtiuksen Historiae Alexandri Magni Macedoniksen italiankielisestä käännöksestä.

 

Aleksanteri kirjallisissa lähteissä osa 1.

Hävinneet aikalaislähteet

Monet Aleksanterin aikana eläneistä henkilöistä kirjoittivat häntä käsitteleviä teoksia. Aleksanterista kirjoittivat Kallisthenes, joka oli Aleksanterin hovihistorioitsija. Ptolemaios, Aleksanterin henkivartija, josta myöhemmin tuli Egyptin faarao. Nearkhos, joka toimi laivaston komentajana, sekä arkkitehti ja insinööri Aristobulos Kassandrealainen. Vanhimpiin lähteisiin kuuluvat myös Kleitarkhoksen kirjoitukset. Kaikki alkuperäiset kirjoitukset ovat valitettavasti kadonneet, eikä niistä ole enää jäljellä kuin sitaatteja myöhemmissä teoksissa.

Aloitan tämän ensimmäisen osan kertomalla hiukan Aleksanterin kirjeistä ja hovipäiväkirjoista.

Aleksanteri kävi kirjeenvaihtoa useiden henkilöiden kanssa. Aleksanteri kirjoitti mm. äidilleen Olympiaalle, käskynhaltijalleen Antipatrokselle ja kuningas Dareiokselle. Osa kirjeistä säilyi jälkipolville. Myöhemmät kirjoittajat ovat käyttäneet niitä lähteinään. Osa kirjeistä mahdollisesti löytyi Aleksanterin hovipäiväkirjoista, jotka käsittelivät mm. diplomaattisia neuvotteluja. Plutarkhos mainitsee yli kolmekymmentä eri kirjettä teoksissaan. Plutarkhos piti kirjeitä aitoina.

Aleksanteri kirjoitti opettajalleen Aristoteleelle suorasukaisen kirjeen:

Aleksanteri tervehtii Aristotelesta. Julkaistessasi vain suullisiksi tarkoitettuja luentojasi et ole tehnyt oikein. Mikä meitä enää erottaa muista, kun ne opit, joiden hyvää satoa olemme korjanneet, tulevat kaikkien yhteisiksi. Minä toden totta haluan olla muita etevämpi mieluimmin korkeampien asiain tietämyksessä kuin valtani perusteella. Voi hyvin.

-Plutarkhos, Kuuluisien Miesten Elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Hovipäiväkirjat, efemerides, kertoivat Aleksanterin jokapäiväisistä toimista. Hovipäiväkirjat ovat Aleksanterin kirjurin Eumenes Kardialaisen käsialaa. Plutarkhos ja Arrianos siteeraavat hovipäiväkirjoja kertoessaan Aleksanterin viimeisten päivien tapahtumista. Yleisen käsityksen mukaan Ptolemaios on käyttänyt päiväkirjoja lähteenään kirjoittaessaan omaa Aleksanteri elämäkertaansa. Ptolemaiosta on tästä syystä pidetty luotettavana lähteenä. Tätä oletusta vastaan on kuitenkin esitetty kritiikkiä. Professori Lionel Pearson (1908-1988) esitti, että päiväkirjat olisivat hellenistisellä ajalla tehty väärennös, joka oli laitettu Eumeneen nimiin. Tätä näkemystä kannatti myös professori Peter Brunt. On myös väitetty, että hovipäiväkirjat perustuisivat Babylonialaisiin asiakirjoihin. Erään toisen teorian mukaan ne olivat Eumeneen kirjoittamia, mutta ne oli tarkoitettu propagandaksi ja ne käsittelivät ainoastaan Aleksanterin viimeisiä päiviä.

Plutarkhoksen ja Arrianoksen versiot Aleksanterin kuolemasta eroavat jonkin verran toisistaan.

Daisioksen kuun 18. päivänä. Kuningas nukkui kuumeen takia kylpyhuoneessaan…20. päivä Kuningas kylpi ja uhrasi tavanmukaisen uhrin…24. päivä Kovassa kuumeessa, uhrasi jumalille paareilla alttarin ääreen kannettuna…25. päivä Kuningas siirrettiin paareilla joen toisella rannalla olevaan palatsiin, jossa hän vähän nukkui, mutta kuume ei laskenut…26. päivä Luullen hänen kuolleen makedonialaiset kokoontuivat palatsin porttien edustalle ja vaativat uhkaavasti huutaen kuninkaan ystäviä päästämään heidät vainajaa näkemään. Kun ovet avattiin, he yksitellen vain mekko yllään kulkivat vuoteen ohitse. Kahdenkymmenenkahdeksannen päivän vastaisena yönä hän kuoli. Se, mitä tässä on mainittu, on melkein sanasta sanaan päiväkirjasta

– Plutarkhos, Kuuluisien Miesten Elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Plutarkhoksen kertoo Aleksanterin sairaudesta päivä päivältä ja kertoo siteeraavansa päiväkirjoja melkein suoraan. Arrianos taas käyttää lähteenään Ptolemaiosta, joka mahdollisesti käytti hovipäiväkirjoja omana lähteenään, sekä Aristobulosta. Plutarkhoksen ja Arrianoksen versiot eroavat Aleksanterin sairauden kronologiassa.