Khaironeian taistelu oli Teeban ja Ateenan viimeinen sankarillinen yritys vapautua Makedonian sotilaallisesta ja poliittisesta painostuksesta. Kesällä vuonna 338 B.C. Kefisosjoen luona käyty taistelu alkoi kreikkalaisten vasempaan siipeen sijoitettujen Ateenan joukkojen hyökkäyksellä. Ateenalaiset hopliitit lähtivät etenemään ennen päivänkoittoa. Filippoksen joukot eivät olleet valmistautuneet hyökkäykseen ja näin ollen hopliitit pääsivät yllättämään heidät. Kuninkaan käskystä Makedonialaiset ryhtyivät vetäytymään. Tässä vaiheessa Teeban falangi ja kuuluisa “pyhä pataljoona” (valikoiduista sotilaista muodostettu yksikkö, joka oli vannonut ennemmin kuolevansa kuin antautuvansa) jättivät asemansa kukkuloilla ja heittäytyivät taisteluun. Juuri tätä Makedonialaiset olivat odottaneet. 18-vuotiaan Aleksanterin johtaman hetairoi-ratsuväen äkillinen rynnäkkö yllätti ja hajotti vihollisen jalkaväen, jonka rivistöt olivat epätasaisen maaston vuoksi avoimina. Seurauksena oli verilöyly. Silloin Filippos kääntyi hyökkäykseen kaikkine joukkoineen, saartoi teebalaiset ja ateenalaiset, jotka menettivät tuhansia miehiä joko kaatuneina tai vangiksi joutuneina. Muutamassa tunnissa makedonialaiset ja thessalialaiset olivat kukistaneet Kreikan yhdistyneet joukot.
Khaironeian taistelu
Posted by The World of Alexander The Great on August 23, 2012
Posted in: Aleksanteri Suuri.
Tagged: Aleksanteri Suuri, Antiikin historia, Antiikin Kreikka, Armeija, Ateena, Falangi, Filippos, Hetairoi ratsuväki, Hopliitit, Hyökkäykset, Jalkaväki, Joukot, Kaatuneet, Kefisosjoki, Khaironeian taistelu, Kreikka, Kreikkalaiset, Kuningas, Makedonia, Politiikka, Pyhä pataljoona, Rynnäkkö, Teeba, Vangit, Verilöyly.
2 Comments
You must be logged in to post a comment.