Aleksanteri kirjallisissa lähteissä osa 1.

Hävinneet aikalaislähteet

Monet Aleksanterin aikana eläneistä henkilöistä kirjoittivat häntä käsitteleviä teoksia. Aleksanterista kirjoittivat Kallisthenes, joka oli Aleksanterin hovihistorioitsija. Ptolemaios, Aleksanterin henkivartija, josta myöhemmin tuli Egyptin faarao. Nearkhos, joka toimi laivaston komentajana, sekä arkkitehti ja insinööri Aristobulos Kassandrealainen. Vanhimpiin lähteisiin kuuluvat myös Kleitarkhoksen kirjoitukset. Kaikki alkuperäiset kirjoitukset ovat valitettavasti kadonneet, eikä niistä ole enää jäljellä kuin sitaatteja myöhemmissä teoksissa.

Aloitan tämän ensimmäisen osan kertomalla hiukan Aleksanterin kirjeistä ja hovipäiväkirjoista.

Aleksanteri kävi kirjeenvaihtoa useiden henkilöiden kanssa. Aleksanteri kirjoitti mm. äidilleen Olympiaalle, käskynhaltijalleen Antipatrokselle ja kuningas Dareiokselle. Osa kirjeistä säilyi jälkipolville. Myöhemmät kirjoittajat ovat käyttäneet niitä lähteinään. Osa kirjeistä mahdollisesti löytyi Aleksanterin hovipäiväkirjoista, jotka käsittelivät mm. diplomaattisia neuvotteluja. Plutarkhos mainitsee yli kolmekymmentä eri kirjettä teoksissaan. Plutarkhos piti kirjeitä aitoina.

Aleksanteri kirjoitti opettajalleen Aristoteleelle suorasukaisen kirjeen:

Aleksanteri tervehtii Aristotelesta. Julkaistessasi vain suullisiksi tarkoitettuja luentojasi et ole tehnyt oikein. Mikä meitä enää erottaa muista, kun ne opit, joiden hyvää satoa olemme korjanneet, tulevat kaikkien yhteisiksi. Minä toden totta haluan olla muita etevämpi mieluimmin korkeampien asiain tietämyksessä kuin valtani perusteella. Voi hyvin.

-Plutarkhos, Kuuluisien Miesten Elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Hovipäiväkirjat, efemerides, kertoivat Aleksanterin jokapäiväisistä toimista. Hovipäiväkirjat ovat Aleksanterin kirjurin Eumenes Kardialaisen käsialaa. Plutarkhos ja Arrianos siteeraavat hovipäiväkirjoja kertoessaan Aleksanterin viimeisten päivien tapahtumista. Yleisen käsityksen mukaan Ptolemaios on käyttänyt päiväkirjoja lähteenään kirjoittaessaan omaa Aleksanteri elämäkertaansa. Ptolemaiosta on tästä syystä pidetty luotettavana lähteenä. Tätä oletusta vastaan on kuitenkin esitetty kritiikkiä. Professori Lionel Pearson (1908-1988) esitti, että päiväkirjat olisivat hellenistisellä ajalla tehty väärennös, joka oli laitettu Eumeneen nimiin. Tätä näkemystä kannatti myös professori Peter Brunt. On myös väitetty, että hovipäiväkirjat perustuisivat Babylonialaisiin asiakirjoihin. Erään toisen teorian mukaan ne olivat Eumeneen kirjoittamia, mutta ne oli tarkoitettu propagandaksi ja ne käsittelivät ainoastaan Aleksanterin viimeisiä päiviä.

Plutarkhoksen ja Arrianoksen versiot Aleksanterin kuolemasta eroavat jonkin verran toisistaan.

Daisioksen kuun 18. päivänä. Kuningas nukkui kuumeen takia kylpyhuoneessaan…20. päivä Kuningas kylpi ja uhrasi tavanmukaisen uhrin…24. päivä Kovassa kuumeessa, uhrasi jumalille paareilla alttarin ääreen kannettuna…25. päivä Kuningas siirrettiin paareilla joen toisella rannalla olevaan palatsiin, jossa hän vähän nukkui, mutta kuume ei laskenut…26. päivä Luullen hänen kuolleen makedonialaiset kokoontuivat palatsin porttien edustalle ja vaativat uhkaavasti huutaen kuninkaan ystäviä päästämään heidät vainajaa näkemään. Kun ovet avattiin, he yksitellen vain mekko yllään kulkivat vuoteen ohitse. Kahdenkymmenenkahdeksannen päivän vastaisena yönä hän kuoli. Se, mitä tässä on mainittu, on melkein sanasta sanaan päiväkirjasta

– Plutarkhos, Kuuluisien Miesten Elämäkertoja, Aleksanteri Suuri-

Plutarkhoksen kertoo Aleksanterin sairaudesta päivä päivältä ja kertoo siteeraavansa päiväkirjoja melkein suoraan. Arrianos taas käyttää lähteenään Ptolemaiosta, joka mahdollisesti käytti hovipäiväkirjoja omana lähteenään, sekä Aristobulosta. Plutarkhoksen ja Arrianoksen versiot eroavat Aleksanterin sairauden kronologiassa.

Gordionin Solmu

Aleksanteri Suuri leikkaa Gordionin solmun Giovanni Paolo Paninin maalauksessa.

Gordionin solmu oli Zeuksen temppelissä Fryygian Gordionissa sijainnut monimutkainen solmu, jonka avaajasta legendan mukaan tulisi Aasian kuningas. Aleksanteri Suuri ratkaisi solmun vuonna 333 eaa. lyömällä sen rikki miekallaan.

Perimätiedon mukaan oraakkeli julisti tilapäisesti vailla kuningasta olleille fryygialaisille, että seuraavasta kaupunkiin härkävaunuilla saapuvasta miehestä tulisi heidän hallitsijansa. Paikalle saapui vankkureillaan Gordias-niminen köyhä talonpoika, joka kuninkaaksitulonsa kunniaksi pyhitti vankkurit Zeukselle ja sitoi ne paaluun mutkikkaalla solmulla. Oraakkeli ennusti edelleen, että solmun avaajasta tulisi Aasian valtias. Tarinan mukaan Aleksanteri kuoli kesken sotaretkensä, koska ei aidosti ratkaissut solmua, vaan halkaisi sen miekallaan. Tämä tarina saattaa olla myöhempää keksintöä.

Gordionin solmuun liittyvä tarina mainitaan neljässä antiikin aikaisessa Aleksanteri Suurta käsittelevässä lähteessä. Näistä neljästä Arrianos kertoo tapahtumista kaksi eri versiota, joista toinen perustuu Aristobulokseen. Solmun taustakertomus eroaa myös eri versioissa. Arrianoksen versiossa kyseessä on Midaksen vaunu ja kuningas valitsee Midaksen uudeksi kuninkaaksi. Justinuksen versiossa Midaksen tilalla on Gordias. Curtiuksen versiossa vaunu on Midaksen, mutta Gordiaasta tulee kuningas. Plutarkhoksen versiossa Midas on kuningas, mutta vaunun omistajaa ei kerrota. Tarinat eroavat myös muissa yksityiskohdissaan. Esimerkiksi Arrianos kertoo että kyseessä oli yksi solmu, Justinus ja Curtius taas että kyse oli useammasta solmusta. Aristobulos saattoi olla silminnäkijä tapahtumille. Arrianoksen Anabasiksessa on säilynyt kuvaus Aristobuloksen versiosta. Hänen mukaansa Aleksanteri veti kärryn aisaa niin että solmun päät tulivat näkyviin ja ratkaisi solmun tämän jälkeen. Justinuksen ja Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri löi solmua miekallaan niin että sai solmun päät näkyviin ja ratkaisi solmun tämän jälkeen. Curtiuksen versiossa Aleksanteri lyö solmun rikki miekallaan ja tokaisee “olen ratkaissut sen”. Tarn pitää Aristobuloksen versiosta luotettavimpana. Solmun “ratkaiseminen” miekaniskulla perustuu luultavasti Kleitarkhoksen kirjoittamaan Aleksanterin elämäkertaan.

Gordionin solmua käytetään myös metaforana ongelmanratkaisusta. Se kuvaa vaikeaa ongelmaa, johon ei löydetä ratkaisua. Kun Aleksanteri avasi Gordionin solmun miekallaan, hän asetti ongelman uuteen kontekstiin, jossa oli mahdollisuus löytää ratkaisu.

Lähde: William Woodthorpe Tarn: Alexander the Great, Volume II, Sources and Studies. Cambridge University Press, 2002