Pariisi

Julius Caesar Aleksanteri Suuren haudalla. Gustave Courtoisin (1852-1923) maalaus vuodelta 1878. Musée de Vesoul, Pariisi.

Aleksanterin kuoleman jälkeen kiista sotapäällikköjen kesken syttyi niin nopeasti, että Aleksanterin ruumis unohtui kuudeksi päiväksi Babylonian kuumaan säähän. Kun vainajaa lopulta alettiin käsitellä, ruumiin huomattiin olevan ihmeellisen hyvin säilynyt, ja niin egyptiläiset ja kaldealaiset balsamoijat, voitettuaan pelkonsa koskea jumalaan, onnistuivat käsittelemään Aleksanterin ruumiin ja peittämään sen hajusteilla. Eläessään Aleksanteri oli ilmaissut toiveensa tulla haudatuksi Siwan keitaalle Ammonin pyhäkköön. Poliittisista syistä sotapäälliköt päättivät kuitenkin siirtää kuolinpaarit Makedoniaan komeilla hautajaisvaunuilla, joita veti kuusikymmentäneljä muulia. Mutta Ptolemaios pysäytti kuljetuksen lahjottuaan siitä vastanneet upseerit ja käänsi sen kohti Egyptin Alexandriaa, uuden valtakuntansa pääkaupunkia. Siellä hän laski entisen päällikönsä monumentaaliseen hautaan sukuaan varten varatussa katakombissa, jossa saattoi katsella läpikuultavassa alabasterisarkofagissa lepäävää valloittajan säilynyttä ruumista. Lukuisten sotien aikana, jotka ravistelivat Egyptiä ja Välimeren piiriä, hauta jäi kuitenkin raunioiden alle ja unohtui lopullisesti.

Homeros

Monet tutkijat ovat painottaneet, että vaikka Aleksanteri oli osoittanut kykynsä vankkaan rationaaliseen ajatteluun, hän kuitenkin uskoi vahvasti muinaisiin myytteihin – jopa niin vahvasti, että hän eli täysin Homeroksen henkiin herättämässä jumalien ja sankarien maailmassa. Iliaksen ja Odysseian lukeminen oli luonnollisesti tärkeä osa jokaisen nuoren kreikkalaisylimyksen kasvatusta, ja Makedonian armeijassakin oli monia, jotka osasivat ulkoa pitkiä kappaleita Homeroksen teoksista. Aleksanterille Ilias merkitsi kuitenkin vielä paljon enemmän: se ruokki syvällisesti hänen mielikuvitustaan ja uskomuksiaan sekä saneli tarkan käyttäytymismallin. Aleksanteri säilytti kalleimpana aarteenaan Homeroksen runoelman erityislaitosta, jonka Aristoteles oli varustanut kommenteillaan. Se oli niin arvokas, että sitä säilytettiin komeimmassa viholliselta saaliiksi saadussa arkussa.

Aleksanterin esikuvana ja mittatikkuna oli aina nuori ja intohimoinen sankari Akhilleus, jota Aleksanteri myös piti esi-isänään täysin luotettavan sukupuun nojalla. Lopulta legendojen soturia ja suurta valloittajaa yhdisti myös sama kohtalo : kunniakas, mutta lyhyeksi jäänyt elämä.