Khaironeian taistelu

Khaironeian taistelu oli Teeban ja Ateenan viimeinen sankarillinen yritys vapautua Makedonian sotilaallisesta ja poliittisesta painostuksesta. Kesällä vuonna 338 B.C. Kefisosjoen luona käyty taistelu alkoi kreikkalaisten vasempaan siipeen sijoitettujen Ateenan joukkojen hyökkäyksellä. Ateenalaiset hopliitit lähtivät etenemään ennen päivänkoittoa. Filippoksen joukot eivät olleet valmistautuneet hyökkäykseen ja näin ollen hopliitit pääsivät yllättämään heidät. Kuninkaan käskystä Makedonialaiset ryhtyivät vetäytymään. Tässä vaiheessa Teeban falangi ja kuuluisa “pyhä pataljoona” (valikoiduista sotilaista muodostettu yksikkö, joka oli vannonut ennemmin kuolevansa kuin antautuvansa) jättivät asemansa kukkuloilla ja heittäytyivät taisteluun. Juuri tätä Makedonialaiset olivat odottaneet. 18-vuotiaan Aleksanterin johtaman hetairoi-ratsuväen äkillinen rynnäkkö yllätti ja hajotti vihollisen jalkaväen, jonka rivistöt olivat epätasaisen maaston vuoksi avoimina. Seurauksena oli verilöyly. Silloin Filippos kääntyi hyökkäykseen kaikkine joukkoineen, saartoi teebalaiset ja ateenalaiset, jotka menettivät tuhansia miehiä joko kaatuneina tai vangiksi joutuneina. Muutamassa tunnissa makedonialaiset ja thessalialaiset olivat kukistaneet Kreikan yhdistyneet joukot.

Aleksanteri Suuren hauta

Julius Caesar Aleksanteri Suuren haudalla. Gustave Courtoisin (1852-1923) maalaus vuodelta 1878. Musée de Vesoul, Pariisi.

Aleksanterin kuoleman jälkeen kiista sotapäällikköjen kesken syttyi niin nopeasti, että Aleksanterin ruumis unohtui kuudeksi päiväksi Babylonian kuumaan säähän. Kun vainajaa lopulta alettiin käsitellä, ruumiin huomattiin olevan ihmeellisen hyvin säilynyt, ja niin egyptiläiset ja kaldealaiset balsamoijat, voitettuaan pelkonsa koskea jumalaan, onnistuivat käsittelemään Aleksanterin ruumiin ja peittämään sen hajusteilla. Eläessään Aleksanteri oli ilmaissut toiveensa tulla haudatuksi Siwan keitaalle Ammonin pyhäkköön. Poliittisista syistä sotapäälliköt päättivät kuitenkin siirtää kuolinpaarit Makedoniaan komeilla hautajaisvaunuilla, joita veti kuusikymmentäneljä muulia. Mutta Ptolemaios pysäytti kuljetuksen lahjottuaan siitä vastanneet upseerit ja käänsi sen kohti Egyptin Alexandriaa, uuden valtakuntansa pääkaupunkia. Siellä hän laski entisen päällikönsä monumentaaliseen hautaan sukuaan varten varatussa katakombissa, jossa saattoi katsella läpikuultavassa alabasterisarkofagissa lepäävää valloittajan säilynyttä ruumista. Lukuisten sotien aikana, jotka ravistelivat Egyptiä ja Välimeren piiriä, hauta jäi kuitenkin raunioiden alle ja unohtui lopullisesti.

Aleksanteri idän ja lännen välissä

Dareios III:n kuolema oli käännekohta Aleksanterin elämässä ja politiikassa. Aiemmin Makedonian kuningas oli esiintynyt aina kreikkalaisuuden puolestapuhujana ja persialaisten kreikkalaisille aiheuttamien vahinkojen kostajana. Vihollisen ruumiin äärellä Aleksanterin käytös kuitenkin muuttui jyrkästi.

Valtakunta jota hän oli halunnut rankaista oli nyt hänen, mutta pitääkseen sen hallussaan hänen täytyi sopeutua sen perustana oleviin vanhoihin traditioihin. Ensimmäiset muutokset tulivat pian näkyviin. Aleksanteri, joka itämäiseen tapaan oli jo ottanut lähipiiriinsä eunukki Bagoaan, ryhtyi ottamaan vastaan uusia iranilaisia alamaisiaan pukeutuneena persialaiseen tapaan: hän käytti punavalkoraidallista tunikaa, purppuravyötä ja piti päässään suurkuninkaalta ottamaansa diadeemia. Aleksanterin seuralaiset ja muut armeijan korkea-arvoiset upseerit saivat kehotuksen pukeutua purppurakoristeisiin viittoihin ja laittaa hevosensa selkään hienostuneet persialaiset loimet. Joidenkin tietojen mukaan he saivat vastuulleen myös Dareioksen 365 jalkavaimoa, (yksi jokaiselle babylonialaisen vuoden päivälle), ja samalla monimutkaiset aasialaiset seremoniat alkoivat vaikuttaa yhä enemmän hovin elämässä.

Veteraanit ottivat vastaan kaikki nämä uudistukset ensin hämmästyneinä ja sitten huonosti peitellyllä vihamielisyydellä. Yksinkertaiset makedonialaiset eivät voineet käsittää näiden eleiden poliittista välttämättömyyttä ja tuomitsivat ne heti vain Aleksanterin kopeuden ja rappeutuneisuuden seurauksiksi.