Sotilaat

Aleksanterin ruumista kuljettava saattue.

Aleksanteri Suuren kenraali Ptolemaios kuunteli kaukaa kantautuvaa kellojen kilinää. Hetken kuluttua Ptolemaios näki Aleksanterin ruumista kuljettavan saattueen. Aleksanterin balsamoitu ruumis lepäsi kultaisessa sarkofagissa suuriin kullattuihin vaunuihin pystytetyn jalokivin koristellun pienoistempprelin alla. Kultaiset pylväät koristivat temppeliä, sekä leijonia, peuroja ja jumalattaria esittävät pienoispatsaat. Temppelin katossa roikkui kiliseviä kelloja. Raskaita vaunuja veti 64 aasia, ja se oli varustettu monimutkaisella jousituksella, jotta Aleksanterin arvokkaat maalliset jäännökset eivät vahingottuisi.

Vaunujen edessä ja takana kulki valtava määrä ihmisiä. Osa heistä oli Aleksanterin palvelijoita, osa sotilaita. Sotilaiden tehtävänä oli vartioida ruumisvaunuja ja niissä lepäävää Aleksanteria. Useimmat kulkueessa olivat kuitenkin uteliaita syyrialaisia, jotka vaunuista kuuluva kellojen kilinä oli houkutellut paikalle.

Ruumissaattue oli ollut matkalla jo kuukausia Babyloniasta kohti Makedoniaa, jonne Aleksanteri oli määrä haudata. Ptolemaioksella oli kuitenkin toisenlaisia suunnitelmia. Ptolemaios oli vähän aiemmin nimitetty Egyptin satraapiksi eli maaherraksi, ja hän oli asettunut asumaan Aleksanterin perustamaan Aleksandrian kaupunkiin. Ptolemaios halusi houkutella makedonialaisia liittymään armeijaansa voidakseen puolustaa Egyptiä vallan tavoittelijoilta.

Ptolemaioksen patsas. Louvre, Pariisi.

Ratkaisu Ptolemaioksen sotilaspulaan lepäsi kullatuissa vaunuissa. Ptolemaios uskoi, että Aleksanterin hauta houkuttelisi siirtolaisia ja kauppiaita kaikkialta Kreikkaa puhuvasta maailmasta, joten Ptolemaios päätti siepata edesmenneen kuninkaansa ja lapsuudenystävänsä ruumiin ja viedä sen Aleksandriaan.

Kaksi vuotta aikaisemmin Ptolemaios oli muiden Aleksanterin lähipiiriin kuuluneiden kanssa seurannut kuninkaan kuolinkamppailua Babyloniassa. 11 vuodessa Aleksanteri Suuri oli valloittanut valtaosan silloisesta tunnetusta maailmasta, mutta onni kääntyi kesäkuussa 323 eaa. Aleksanteri oli sairastunut rajuun kuumetautiin. Aleksanterin vaimo Roxane oli tuolloin raskaana, mutta syntymätöntä lasta lukuunottamatta Aleksanterilla ei ollut perillisiä. Kuolevan Aleksanterin luokse oli Ptolemaioksen lisäksi kerääntynyt muitakin tämän luotetuimpia sotapäälliköitä. Roomalaisen historioitsijan Arrianoksen mukaan he olivat kysyneet Aleksanterilta, kuka hallitsisi valtakuntaa hänen kuoltuaan. Kuoleva Aleksanteri vastasi: “Se, joka on paras”. Kenraalit eivät täysin ymmärtäneet Aleksanterin sanoja. Aleksanterin kuoltua he päättivät, että Perdiccas hallitsisi valtakuntaa siihen asti, että Aleksanterin poika olisi valmis valtaistuimelle. Perdiccas oli nimittänyt muut kenraalit eri alueiden satraapeiksi.

Perdiccas (Aleksanterin sarkofagi). Istanbulin Arkeologinen Museo.

Ptolemaios oli tajunnut, että Aleksanteri oli ainoa tekijä, joka piti kenraalit kurissa ja valtakunnan koossa. Ilman Aleksanteria yhtenäinen valtakunta oli mahdottomuus. Makedonian kansa oli kerta toisensa jälkeen joutunut todistamaan vallanvaihtoihin liittyviä murhia, petoksia ja sisällissotia. Ptolemaios tunsi maansa verisen historian ja tiesi, että taistelu Aleksanterin valtakunnasta alkaisi koska tahansa. Niinpä Ptolemaios suostutteli Perdiccaan nimittämään hänet vauraan Egyptin valtion hoitajaksi. Siellä hän voisi rauhassa odottaa myrskyn puhkeamista.

Egyptiä oli aiemmin hallinnut Kleomenes, joka oli keskittänyt kaiken tarmonsa rikkauksien keräämiseen köyhien kustannuksella. Arrianos kirjoitti Kleomeneestä: “Hän oli läpeensä paha mies, joka teki Egyptissä monia kauheita asioita“. Ptolemaios oli satraappina toista maata. Hän lupasi kohdella hyvin sekä makedonialaisia että egyptiläisiä alamaisiaan. Ptolemaios voitti kansan heti puolelleen kun hän ensi töikseen antoi pidättää ja teloittaa vihatun Kleomeneen.

Sen jälkeen Ptolemaios alkoi kehittämään Egyptiä ja aloitti urakkansa armeijasta. Hän tiesi, että Egyptin sinänsä suuresta armeijasta ei ollut vastusta kurinalaisille makedonialaissotilaille. Niinpä Ptolemaios päätti siepata Aleksanterin ruumiin ja tuoda sen Egyptiin houkutellakseen maahan siirtolaisia ja sotilaita Makedoniasta. Ptolemaios joukkoineen sieppasi Aleksanterin ruumiin vuonna 321 eaa. Kreikkalaisen Pausaniaan mukaan Ptolemaios sai taivuteltua sarkofagia vartioivat makedonialaissotilaat luovuttamaan Aleksanterin ruumiin hänelle. “Sitten hän meni Memfisiin haudatakseen sen kotimaansa rituaalien mukaisesti” Pausanias kirjoitti. Aleksanterin sarkofagia säilytettiin Memphisissä sen aikaa, kun Ptolemaios rakennutti sitä varten komean mausoleumin uuteen pääkaupunkiinsa Aleksandriaan.

Aleksanterin ruumiin sieppaaminen oli Ptolemaiokselle suuri propagandavoitto. Samalla se oli myös loukkaus Perdiccasta kohtaan. Perdiccas julisti sodan Ptolemaiokselle. Ptolemaios oli saanut aikaan sen mitä oli halunnutkin. Antiikin ajan historioitsija Diodoros Sisilialainen kirjoitti: “Ptolemaioksen ystävällisyyden ja jalouden vuoksi Aleksandriaan tuli miehiä läheltä ja kaukaa osallistumaan hänen sotaretkeensä“. Perdiccas hyökkäsi Egyptiin keväällä 321 eaa, mutta Ptolemaioksen joukot torjuivat hyökkäyksen. Lisäksi Ptolemaioksen vakoojat onnistuivat lahjomaan monia Perdiccaan sotilaita loikkaamaan Ptolemaioksen puolelle. Raivostunut Perdiccas yritti marssittaa joukkonsa Niilin yli, mutta aliarvioi virran voiman sillä seurauksella, että satoja sotilaita hukkui jokea ylittäessään. Perdiccas oli ollut Aleksanteri Suuren parhaita sotapäälliköitä, mutta monet hänen sotilaansa vihasivat hänen ankaruuttaan, ja Niilin katastrofi vain lisäsi hänen epäsuosiotaan. Lopulta joukko Perdiccaan omia upseereita sai tarpeekseen ja murhasi hänet hänen nukkuessaan teltassaan.

Dareios III. Mosaiikki.

Kun Memnon oli kuollut Persian armeija joutui suoraan Dareios III:n komentoon. Dareioksen oli osoitettava hallitsijan pätevyytensä hyökkäämällä maahantunkeutujaa vastaan. Tätä tehtävää varten suurkuningas oli koonnut Babyloniassa valtavan sotajoukon, joka koostui suurimmaksi osaksi persialaisista ja itäisten satraappikuntien joukoista. Joukkojen ydin oli kuolemattomien vartiosto. Se sai nimensä siitä, että sotilaiden määrä ei koskaan laskenut alle kymmenentuhannen. Joukkoihin kuuluivat lisäksi kuninkaan sukulaiset eli ryhmä korkea-arvoisia virkamiehiä, jotka olivat enemmän tai vähemmän sukua hallitsijalle, sekä keihäänkantajat, jotka avasivat tietä hallitsijan edessä. Suurkuningas itse kulki loistavissa kullalla ja jalokivillä koristelluissa vaunuissa kruunu päässään ja pukeutuneena valkoiseen tunikaan. Jousimiesten ja pelottavan, rautahaarniskaisen katafraktiratsuväen lisäksi Dareios oli halunnut liittää joukkoihinsa myös raskaan jalkaväen, joka pystyisi asettumaan kokenutta makedonialaista falangia vastaan. Tästä syystä hän oli ottanut palvelukseensa 30 000 uutta kreikkalaista palkkasoturia ja muodostanut kardakes-jalkaväen yksikköjä, jotka oli varustettu vihollisen tapaan. Suurkuninkaan armeija oli kaksi tai kolme kertaa suurempi kuin Aleksanterin, vaikka sen liikkuvuuden tekivät hankalaksi hitaat huoltokaravaanit ja kuninkaan suuri seurue. Persialaisen tavan mukaan Dareios III oli liikkeella satojen muulien ja kamelien kanssa, jotka kuljettivat hänen perhettään ja haaremiaan, johon kuului noin kolmesataa jalkavaimoa. Tämän lisäksi kuningasta seurasi satoja eunukkeja ja palvelijoita mukanaan ylelliset teltat ja runsas pöytäastiasto.